Aineeton kulttuuriperintö oli Sastamalan seudun museon digitointihankkeen ”Pelimannimusiikkia ja pääsiäisloitsuja” keskeinen teema. Syksyn 2024 mittaan kävimme useita antoisia keskusteluja siitä, mikä on tärkeää ja paikallista elävää perinnettä. Nyt on aika katsoa taaksepäin ja vetää opittua yhteen.
Mitä aineeton kulttuuriperintö on?
Kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan Opetushallituksen määritelmän mukaan ”menneisyydestä perittyjä aineellisia ja aineettomia asioita ja käytäntöjä, jotka heijastavat ihmisten arvoja, uskomuksia, tietoja ja traditioita”. Esimerkkejä aineettomasta kulttuuriperinnöstä ovat esimerkiksi käsityö- ja ruokaperinteet, juhlat ja tavat, suullinen perinne, pelit ja leikit, esittävä taide sekä luontoa koskevat tiedot ja taidot.
Yhteisöt määrittelevät kuitenkin itse, mitä tunnustavat osaksi omaa kulttuuriperintöään. Se on keskeistä perinteiden syntymiselle ja säilymiselle: elävä perintö on läsnä ihmisten arjessa ja siirtyy sukupolvelta toiselle. Siirtyessään perinteet usein muuttavat muotoaan, mutta eivät menetä juuriaan. Ne ovat riippuvaisia harjoittajistaan, ja saavat siten eri aikoina erilaisia merkityksiä ja tulkintoja.
Miksi ja miten aineetonta kulttuuriperintöä kerätään?
Unescon eli YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 2003. Sopimuksen tavoitteena on taata eri yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden aineettoman kulttuuriperinnön kunnioitus, tukea perinteiden välittymistä eteenpäin sekä lisätä tietoa elävän perinnön merkityksestä. Sopimuksen piiriin kuuluu nykyisin jo yli 180 valtiota – Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 2013. Sopimus velvoittaa allekirjoittajat tunnistamaan ja luetteloimaan aineetonta kulttuuriperintöä omissa maissaan.
Suomessa aineettoman kulttuuriperinnön käsite on tullut yhä tutummaksi ja se on sisällytetty viime vuosina muun muassa museolain ja kuntien kulttuuritoimintaa määrittävän lain perusteluihin. Sopimuksen toteuttamisesta vastaa Museovirasto, ja esimerkiksi museot, kirjastot, arkistot, erilaiset yhdistykset ja koulut toteuttavat käytännön suojelutyötä koulutuksen, tutkimuksen ja menneisyyden tallentamisen keinoin.
Elävän perinnön wikiluettelo
Museoviraston ylläpitämä Elävän perinnön wikiluettelo (Elävän perinnön wikiluettelo) vastaa yleissopimuksen vaatimukseen luetteloida eli tunnistaa, kuvata ja välittää eteenpäin tietoa suomalaisesta aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Luettelo esitteleekin kiinnostavia esimerkkejä aina laajalle levinneistä perinteistä pienten ryhmien tapakulttuuriin asti. Avoin wikipohjaisuus mahdollistaa sen, että erilaiset yhteisöt voivat vapaasti osallistua luettelon täydentämiseen: ehdotuksia on jo yli 240 000 eri taholta.
Wikiluetteloon tehdyillä ehdotuksilla on mahdollisuus edetä elävän perinteen kansalliseen ja jopa Unescon kansainvälisiin luetteloihin asti. Kansallisessa luettelossa ovat laajasti edustettuna aineettoman kulttuuriperinnön eri alat, ja sieltä löytyy monia tuttuja suomalaisia perinteitä, kuten joulurauhan julistus Turussa, pääsiäiskokot, kansallispuvun valmistaminen, sienestys ja lavatanssit. Unescon kansainväliseen luetteloon Suomesta ovat puolestaan yltäneet saunomisperinne ja kaustislainen viulusoitto sekä monikansalliset pohjoismainen limisaumaveneperinne sekä käsin valmistettuun lasiin liittyvä tieto, taito ja tekniikat.
Osana Sastamalan seudun museon hanketta tuotettiin Sastamalan ensimmäinen ehdotus wikiluetteloon. Paikallisen elävän perinteen joukosta luetteloon pääsi perinteinen kesätapahtumamme Vanhan kirjallisuuden päivät (Vanhan kirjallisuuden päivät – Elävän perinnön wikiluettelo). Artikkeli tuotettiin museon ja Vanhan kirjallisuuden päivät ry:n kanssa yhteistyönä, ja on toivottavasti vasta ensimmäinen monista paikallisista ehdotuksista. Artikkelin kirjoittamiseen tarvitaan vain ryhmä perinteen aktiivisia harjoittajia, perustiedot perinteen taustoista, nykytilanteesta ja tulevaisuudennäkymistä sekä muutama kuva!
Mitä on juuri Sastamalalle ominainen elävä kulttuuriperintö?
Paikallisen aineettoman kulttuuriperinnön äärellä viihdyttiin syksyn aikana useaan otteeseen. Kutsuimme yleisöä keskustelemaan aiheesta Kulttuuritorstai-tapahtumiin sekä lähettämään ideoita sähköpostitse. Syyskuussa osallistuimme museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKO:n toivoteemaiseen nykydokumentointitempaukseen kysymällä yleisöltä, minkä paikallisen perinteen toivotaan säilyvän tuleville sukupolville.
Saimme useita hienoja ehdotuksia siihen liittyen, mitä paikallisia tapoja, perinteitä, taitoja ja tapahtumia sastamalalaiset pitävät tärkeinä ja toivovat siirtyvän tuleville sukupolville. Vanhan kirjallisuuden päivien lisäksi ehdotettiin esimerkiksi kutunjuuston valmistamisen taitoa, joka on edelleen käsityötä eikä kutunmaidosta tehtyä tuorejuustoa juuri tunneta lähiseutujen ulkopuolella. Kannatusta sai myös jokakesäinen vanhan musiikin festivaali Sastamala Gregoriana, joka vetää Pyhän Marian kirkkoon jopa 3 000 kävijää ympäri maailman. Tasavaltaisen hallitusmuodon kunniaksi 17.7. vietettävää kansanvallan päivää ei juhlita missään muualla Suomessa: toritapahtuma kokoaa ihmiset yhteen puhumaan yhteiskunnallisista asioista, ja päättäjät ovat paikalla keskustelemassa kansalaisten kanssa. Kannatusta saivat myös tyrvääläinen talkkunanvalmistus, rukilla kehräämisen taito, keikyäläiset haapalastutyöt, Yllätysten yö -tapahtuma sekä kinkerien vietto.
Museossa voidaan tallentaa esimerkiksi perinteisiin liittyviä esineitä tai suullista tietoa niiden harjoittamisesta, mutta taito ja tekemiseen liittyvät tunteet syntyvät vuorovaikutuksessa ja ovat siten ainutlaatuisia ja jopa dokumentoinnin tavoittamattomissa. Viime kädessä yksilöt ja yhteisöt päättävätkin itse, mikä on tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Kuka tahansa voi osallistua perinteiden siirtämiseen ja uusintamiseen harjoittamalla niitä. Vaikkapa laulaminen, ajan viettäminen luonnossa sekä käsitöiden teko ovat varmin keino pitää itselle tärkeä aineeton kulttuuriperintö elävänä.
Kirjoittanut:
Elisa Kujansuu
Projektityöntekijä
