Blogi: Ihmemönjää ja karkkikoruja – Tiedepääoman kasvatusta mielekkäällä tavalla


Pukstaavissa oli Kirjapäiväviikonloppuna kuhinaa, kun koko perheen tiedetapahtuma Tietokirjafanit valtasi niin Pukstaavin salin ja puutarhan kuin Tornihuvilankin. Kaksipäiväinen tapahtuma toi Pukstaaviin yhteensä kuusi tietokirjailijaa ja seitsemän työpajaa. Mutta mikä ihme ”Tietokirjafanit” oikein on, ja mistä idea on saanut alkunsa?

Kirjapäiväviikonloppu oli perinteiseen tapaan helteinen. Perjantaina oli erityisen kuuma, mutta lauantain pienet aamuiset sateet viilensivät ilman lämpötilan miellyttäväksi. Väkeä oli Sastamalassa liikkeellä. Kirjakorttelin museoilla oli viime viikot suunniteltu, viestitty, järjestelty sekä ahkeroitu kaikin tavoin. Perjantaille oli suunniteltu kaksi kirjailijavierailua sekä Tee oma tietokirjasi -työpaja. Lauantaina vierailulle tulisi neljä kirjailijaa, ja tietokirjatyöpajan oli määrä pyöriä nonstop-muotoisena kirjailijavierailuiden ajan.

Perjantaina vieraaksi saapuivat Pinja Meretoja ja Jukka Laajarinne. Meretojan työpajan inspiraationa oli hänen kirjansa Aikamatka – Miten telefoonista tuli älykäs, joka käsittelee puhelimen historiaa. Työpajassa tutustuttiin eri aikojen puhelimiin sekä tulkittiin morsekielisiä viestejä. Jukka Laajarinteen Ihmemönjäpaja puolestaan tutustutti lapset keittiökemian saloihin, ja pajassa päästiin kokeilemaan turvallisesti erilaisia mielenkiintoisia kemiallisia reaktioita.

Lapset tietokirjailijoina

Pukstaavissa päästiin molempina tapahtumapäivinä taiteilemaan omia tietokirjoja – aiheen sai valita omien kiinnostustensa mukaan. Tee oma tietokirjasi -työpajassa oli valmiina pohjana tietokirjavihkonen, johon oman alan opus oli helppo suunnitella. Viikonloppuna tehtiin tietokirjoja muun muassa seuraavista aiheista: Titanic, Kalastus, Viulun historia, Kukat ja Taekwondo. Työpajassa nähtiin myös kirjalliset teokset ”Mistä tietää että toinen ei jaksa kuunnella” ja ”Kuinka kiusaan isosiskoa”.

Tietokirjafanit-hankkeen koordinaattori Paula Havaste Heurekasta kertoo, että lapset päästävät yleensä toden teolla mielikuvituksensa valloilleen omia tietokirjoja tehdessään. Heurekassa on aiemmin tehty tietokirjoja esimerkiksi traktoreista, kissoista ja koirista, ja omaperäisiäkin aiheita löytyy: ”Oma suosikkini on Teemu – elämä ja teot. Omaelämäkerrallinen tietokirja”, Havaste hymyilee. Hän sanoo kehitelleensä työpajaa varten parisenkymmentä valmistakin aiheideaa, mutta niitä harvoin tarvitaan, sillä lapset keksivät paljon parempia itse.

Tee oma tietokirjasi -paja veti kävijöitä koko viikonlopun.

Miksi Tietokirjafanit-hanke on tarpeellinen? Paula Havaste avaa hankkeen syntyperiä: ”Tavoitteena on saada lapset innostumaan lukemisesta: kasvattaa lukuintoa ja samalla antaa lapsille tietoa tieteestä, eli kasvattaa tiedepääomaa”. Havaste nostaa esiin, että yleensä kun puhutaan lasten lukutaidosta ja sen parantamisesta, puhutaan kaunokirjallisuudesta, kuten runoista ja saduista. Kaikki lapset eivät kuitenkaan lue runoja ja satuja, vaan heitä kiinnostaa tietokirjat. Tämä on juuri heille – tietokirjafaneille – suunnattu hanke.

Tiede käsinkosketeltavaksi ja helposti lähestyttäväksi

Lauantaina ohjelmassa oli neljän kirjailijan vierailu. Päivän aloitti Mika Wickström, jonka jalkapalloaiheinen työpaja houkutteli Pukstaavin pihanurmelle joukon pallopelistä kiinnostuneita lapsia. Futisaiheen äärellä oli hyvä miettiä myös, mitkä asiat tekevät pelaamisesta kivaa. Tapahtuman isoin yleisöryntäys koettiin puolestaan heti Vuokko Hurmeen karkkikorupajan aluksi, kun makeat ja sokeriset karamellit vetivät odotetusti puoleensa ison kasan askartelijoita. Ja kun uuden korun saa samoin tein pistellä poskeensa, mikäs sen parempaa!

Mika Wickströmin pajassa syvennyttiin erilaisiin futistaktiikoihin.

Kerttu Rahikan työpajassa lapset pääsivät työntämään näppinsä multaan ja tekemään omia istutuksia turveruukkuun. Itse istutus kävi nopeasti, mutta istutusten hoito jatkuu kotona. Jonkun ajan kuluttua, pitkäjänteisen työn ja odottelun jälkeen, voi viimein nähdä kättensä jäljen.

Päivän viimeisessä työpajassa lennähdettiin avaruuteen Tero Hiekkalinnan alias Kaukoputkimiehen johdolla. Mukaansatempaavassa esityksessä tutustuttiin muun muassa planeettoihin, kurkistettiin ihan oikean kaukoputken läpi, ja päästiinpä työpajassa myös askartelemaankin.

Avaruuden ihmeet kiinnostavat monia. Tero Hiekkalinnan esitys ja työpaja.

Hankkeen tulevat näkymät

Paula Havaste kertoo, että Tietokirjafanit -hankkeeseen kuuluu yhteensä 20 tietokirjailijaa. Näistä 10 ensimmäisen kanssa on yhdessä suunniteltu työpaja sekä teaser-video, jossa he kertovat, miksi tietokirjallisuus on tärkeää ja miksi kannattaa lukea tietokirjoja. Toiset 10 kirjailijaa ovat sellaisia, jotka tulevat kertomaan omista kirjoistaan, mutta heidän vierailuunsa ei sisälly työpajaa. Kirjailijoita saavat tilata kaikki hankkeeseen mukaan tulleet tahot: Pukstaavin lisäksi siis tiedekeskuksia ja kirjastoja ympäri maan. Pukstaavin Tietokirjafanit-viikonloppu on ensimmäinen hankkeen puitteissa järjestettävä tapahtuma.

”Kirjailijavierailuja on kaiken kaikkiaan 50, joka on muuten paljon! Ja ihan ympäri Suomen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kilpisjärvi on pohjoisin piste, jossa vieraillaan”, Havaste summaa.

Kaksipäiväisen tapahtuman jälkeen tunnelma on tyytyväinen ja riemukas, niin Pukstaavin henkilökunnalla kuin Heurekan hankkeesta vastaavalla Havasteellakin. Tavoitteet täyttyivät: saatiin tuotua tieteen ilmiöistä ja tietokirjoista innostuneet lapset työpajojen pariin, ja ehkä joku sai hyviä kirjavinkkejäkin.

”Olen niin tyytyväinen, että Pukstaavissa järjestetään tämä hankkeen ensimmäinen iso tapahtuma. Täällä on käynyt jo kivasti väkeä ja olemme saaneet tosi positiivista palautetta. Ja onhan tämä nyt älyttömän hienoa pitää työpajaa tässä ruusun tuoksussa ja kirsikkapuiden katveessa”, Paula Havaste iloitsee.

Kerttu Rahikan viherpeukalotyöpajassa jokainen sai tehdä oman istutuksen.

Tietokirjafanit on Tiedekeskus Heurekan hanke, joka kasvattaa lasten ja nuorten lukuintoa ja tiedepääomaa tietokirjailijavierailujen muodossa.​ Hyvin kirjoitetut, kiinnostavasti kuvitetut ja tutkittua tietoa sisältävät suomalaiset tietokirjat innostavat koululaisia lukemiseen ja faktatiedon äärelle.

Hankkeen rahoittaa Alfred Kordelinin säätiön Suuret kulttuurihankkeet. Vuosina 2024–2025 hanke vie kirjastoihin, tiedekeskuksiin ja kirja-alan tapahtumiin kaikkiaan 50 tietokirjailijavierailua.

Lisätietoa hankkeesta antaa Paula Havaste paula.havaste@heureka.fi

Kirjoittanut:
Jenna Kallio
tuottaja-tiedottaja

Kirjoittaja lukee paljon lasten- ja nuortenkirjoja, ja nauttii erityisesti hyvin kuvitetuista tietokirjoista.

Tags:
blogi kirjailijavieras pukstaavi suomen kirjainstituutti tietokirjafanit