Sastamalan seudun museossa toteutettiin syksyllä 2024 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena oli järjestää, luetteloida ja digitoida museon audiovisuaalinen kokoelma. Kelanauhoille, kaitafilmeille, VHS- ja C-kaseteille sekä DVD- ja CD-levyille tallennettu aineisto oli analogisessa muodossa saavuttamaton, vaikka sen tiedettiin avaavan kiinnostavia näkökulmia alueen lähihistoriaan ja arkielämään. Miten hanke eteni ja mitä opimme matkan varrella?
Työ alkoi järjestämisellä
Hankkeen ensimmäinen askel oli kokoelman kerääminen fyysisesti yhteen paikkaan museon kokoelmakeskuksessa. Aineistoa oli saatu lahjoituksina vuosikymmenten mittaan niin suuremmissa erissä kuin yksittäisinä kappaleinakin. Luovutussopimusten läpikäynnin, nimekkeiden listauksen ja pienimuotoisen salapoliisityön jälkeen kokoelma alkoi järjestyä formaateittain samalle pöydälle.
Seuraavana vuorossa oli kokoelman arvoluokitus: aineiston joukosta eroteltiin sellaiset video- ja äänimateriaalit, jotka käsittelivät olennaisesti Sastamalan menneisyyttä. Esimerkiksi tuplakappaleet, selvästi vahingoittuneet tai museon tallennusvastuuseen liittymättömät aineistot rajattiin kokonaisuuden ulkopuolelle. Tässä vaiheessa alkoi muodostua kokonaiskuva siitä, kuinka paljon ja millaisen materiaalin kanssa töitä lähdettäisiin tekemään. Aineistoa oli yhteensä 441 C-kasettia, 16 kelanauhaa, 29 VHS-kasettia, 160 kaitafilmiä, 11 DVD-levyä ja 5 CD:tä.
Neljän kuukauden hankeaika ei olisi riittänyt kaikkien aineistojen käsittelyyn, mutta onneksi kokoelmasta oli erotettavassa selkeästi erilaisia osakokonaisuuksia. Museolle vuonna 2013 lahjoitetut 157 Arvi Karjalaisen kuvaamaa kaitafilmiä oli digitoitu jo aiemmassa hankkeessa, joten riitti, että ne pakattiin osaksi kokoelmaa. Toinen mielenkiintoinen löytö oli noin 340 C-kasetin kokonaisuus, joka oli hankittu museolle paikallisen Radio Mantan kokoelmista 1990-luvulla. Kasetit sisältävät nimikoinnin perusteella mielenkiintoisia paikallisten haastatteluja, poliittista sisältöä ja radio-ohjelmia. Laajan kokonaisuuden käsittely päätettiin jättää tulevaisuuden projektiksi. Tavoitteeksi asetettiin, että Arvi Karjalaisen kaitafilmejä ja Radio Mantan kasetteja lukuun ottamatta kaikki loppu materiaali saataisiin digitoitua ja luetteloitua museon kokoelmiin.
Digitointi – samalla antoisaa ja haastavaa
Hankkeen taustalla oli tieto siitä, ettei magneettinauhoille tallennettu materiaali säily ikuisesti. Asiantuntija-arviot vaihtelevat kymmenestä sataan vuoteen, ja materiaalin säilyvyyteen vaikuttavat esimerkiksi sen käyttö ja käyttämättömyys, säilytysolosuhteiden vaihtelu sekä alkuperäisen tallenteen laatu. Oikeanlaisten laitteiden puuttuessa ääninauhoja ja videoita ei päästy edes kuuntelemaan ja katselemaan. Aineiston digitoinnissa oli kysymys siis sekä aineiston pelastamisesta että aineiston käytettävyyden parantamisesta.
Audiovisuaalisen aineiston digitointikäytännöt vaihtelevat formaatin mukaan. Päädyimme ratkaisuun, jossa CD- ja DVD-levyt digitoitaisiin itse museon laitteilla, VHS- ja C-kasetit Sastamalan pääkirjaston digitointikalustolla, ja kelanauhat ja kaitafilmit ulkopuolisen ammattilaisen toimesta. Oli myös perehdyttävä digitaalisen aineiston pitkäaikaissäilytyksen vaatimuksiin sekä mahdollisimman käyttökelpoisiin tiedostomuotoihin, missä kansallisen aineiston pitkäaikaissäilytyksen (PAS) tarpeisiin muotoillut ohjeet olivat tärkeänä apuna.
Jokaiseen aineistoformaattiin liittyi omanlaisiaan erityispiirteitä. Esimerkiksi kelanauhojen digitoinnissa piti huomioida, millä nopeudella nauha oli tallennettu ja oliko molempia nauhan puolia hyödynnetty. C- ja VHS-kasetteja digitoidessa taas piti ottaa lukuun, että digitointiprosessi kestäisi juuri niin kauan kuin nauhakin: parhaimmillaan kirjaston digitointihuoneessa raikasivat samaan aikaan pelimannimusiikki ja Vanhan kirjallisuuden päivien kirjallisuusseminaari. Kasettikoteloiden käsin kirjoitetut merkinnät nauhan sisällöstä eivät useinkaan kertoneet, paljonko materiaalia nauhalla todellisuudessa olisi. Se selvisi vasta kuuntelemalla ja katselemalla – ja samalla paljastui usein sellaistakin sisältöä, jota ei ollut merkitty mihinkään. Vaikka digitoitava materiaali oli yllättävän hyvässä kunnossa, ei kokonaan säästytty C-kaseteista karkailevilta nauhoilta tai äänensä kadottaneilta VHS-kaseteilta. Tavoite kuitenkin saavutettiin, eli aiottu aineisto saatiin muutettua digitaaliseen muotoon.
Digitoinnin myötä pääsimme aineistoon käsiksi uudella tavalla. Suurin osa aineistosta ajoittuu 1950–1990-luvuille, mutta esimerkiksi akateemikko Pertti Virtarannan ja kotiseutuneuvos Antti Prusin perinteenkeruun hengessä nauhoittamissa, 1800-luvun lopussa syntyneiden paikallisten muisteluhaastatteluissa aikajänne ulottui aina 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka. Haastatteluissa kerrottiin muun muassa vanhoista työtavoista, rakennuksista ja ammateista sekä muisteltiin vuoden 1918 tapahtumia. Toinen huomattava ääninauhojen kokonaisuus sisälsi paikallisten muusikoiden nauhoituksia. Videoille oli tallennettu jos jonkinlaisia kulttuuritapahtumia Sastamalan seudulta.
Kun videot ja äänitteet oli saatu digitaaliseen muotoon, alkoi kokoelmatyön seuraava vaihe, eli luettelointi. Luettelointia varten kokoelmanhallintajärjestelmään luotiin oma lomake juuri audiovisuaaliselle aineistolle ja pohdittiin, mitä ominaisuuksia ja kontekstitietoja aineistosta olisi tärkeintä kirjata ylös. Hankkeen aikana luetteloitiin kaikki digitoitu aineisto. Luettelo kokonaisuudesta löytyy museon verkkosivuilta.
Yleisö mukana kuuntelemassa ja katselemassa
Tärkeä ja antoisa osa hanketyöskentelyä oli viestintä ja yleisön osallistaminen. Hankekuulumisia päivitettiin museon sosiaalisen median kanavissa, ja sinne ilmestyivät myös ensimmäiset klipit digitoidusta aineistosta. Yleisö pääsi tutustumaan kokoelman helmiin kahdessa Kulttuuritorstai-tapahtumassa, joista ensimmäinen keskittyi audiovisuaalisen materiaalin digitointiin ja toinen laajemmin aineettomaan kulttuuriperinnön teemaan. Hanke tarjosikin jokaiselle kiinnostuneelle mahdollisuuden osallistua kulttuuriperintötyöhön niin aineiston kontekstitietojen täydentämisen kuin yleisötapahtumienkin muodossa.
Mahdollisuuksia ja haasteita
Vanhojen audiovisuaalisten aineistojen digitointi oli pinnalla museoalan keskusteluissa erityisesti 2010-luvun puolivälissä, mutta aineistojen käsittelyyn oli hanketta aloittaessamme hankala kuitenkaan löytää suoranaisia ohjeita tai esimerkkejä. Hankkeen toimintatavat ja tulokset onkin saavutettu usein yrittämisen ja erehdyksen kautta.
Matkan varrella pohdimme esimerkiksi, mitkä tiedostomuodot olisivat pitkäaikaissäilytyksen kannalta sopivimpia, miten tekijänoikeudet ja ajantasaiset saavutettavuusvaatimukset vaikuttavat aineiston julkaisumahdollisuuksiin ja miten fyysistä aineistoa olisi järkevintä säilyttää, kun tiedetään, että se joka tapauksessa tulee tuhoutumaan. Opimme valtavasti uutta audiovisuaalisen aineiston mahdollisuuksista ja haasteista. Vastaavaa aineistoa osataan jatkossa tallentaa entistä perustellummin ja käsitellä huolellisemmin.
Hankkeen antoisin osa on ollut tutustua itse aineistoon. Ääni ja liikkuva kuva tuovat menneisyyden eri tavalla lähelle nykyisyyttä, kuin kaksiulotteiset valokuvat tai mykät esineet. Äänitteiden avulla voimme päästä esimerkiksi osallisiksi kahvipöytäkeskusteluihin, joissa muistellaan yhdessä paikkakunnan elämänmenoa eri aikoina. Tai voimme päästä näkemään kaitafilmiltä, miltä kevään tulo Karkkuun näytti vuonna 1962.
Kirjoittanut:
Elisa Kujansuu, projektityöntekijä
