Kaari Utrio totesi kolumnissaan jo vuosia sitten, että viimeisen sadan vuoden aikana kirja on kuollut niin monta kertaa, että se ansaitsisi jo jonkinlaisen Kokemuksia kuolemasta -palkinnon.
Tänä vuonna on kirjan kuolemasta näkynyt erilaisia arvioita julkisuudessa melko usein. Kesäkuun alkupäivinä minua hätkähdytti raflaava juttu, jonka otsikko kuului: ”Äänikirja jätti kirjan varjoonsa – naiset siirtyivät netin lukuaikapalveluiden käyttäjäksi”. Tekstissä todettiin: ”Suomen kustannusalalla tapahtui alkuvuodesta historiallinen käänne: sähköisellä alustalla julkaistua kirjallisuutta myytiin ensimmäistä kertaa painettuja kirjoja enemmän”. Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho kuitenkin uskoo Suomesta löytyvän vielä tilaa kivijalkamyymälöillekin.
Entä mitä sanovat kirjailijat? ”Äänikirjoista saatavat korvaukset ovat kirjailijan näkökulmasta pelkkiä leikkuulaudan rakoon pudonneita murusia.” Kirjailijaliiton tekemä kysely paljastaa, että kovakantinen kirja tuottaa kirjailijalle keskimäärin viisi kertaa suuremmat tulot kuin äänikirja. Useita myyntimenestyksiä kirjoittanut Kari Hotakainen myöntää olevansa ”kiihtyneessä tilassa” äänikirjoista puhuttaessa. ”Tämä on kaikkien aikojen kirjauudistus. Vaikutukset ovat suuret, kohta-lokkaat ja massiiviset”, hän ennustaa. Anna-Leena Härkönen puolestaan tunnustaa, että ”lukeminen on intohimoni, mutta äänikirja ei. En pidä siitä, että minun ja kirjan välissä on tulkitsija.”
Kustannusala näkee asian hieman toisin. Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio toteaa, että painetusta kirjasta tekijänoikeus maksetaan vain kerran. Ja yhden painetun kirjan saattaa lukea vaikkapa kymmenen ihmistä, minkä jälkeen se saatetaan myydä divariin, eikä tekijä saa siitäkään suorituksesta mitään. Äänikirjan kohdalla taas tekijälle tilitetään palkkio jokaisesta kuuntelukerrasta.
Siltalan kustantaja Touko Siltala muistuttaa, ettei kaikki kiinnostava kirjallisuus ole ongelmitta muunnettavissa äänikirjaksi. Tällaista on mm. tietokirjallisuus, joka osaltaan perustuu tärkeään kuvamateriaaliin, taulukoihin ja vaikkapa kartta-aineistoon. Kirjakauppakentän kapenemista Siltala pitää katastrofaalisena. ”Jos marketeissa on nykyisin tarjolla 400 nimikettä, niin suuressa kirjakaupassa voi olla 8 000 nimikettä. Marketista ostetaan kirja, jonka asiakas tuntee ja tunnistaa; kirjakaupassa altistutaan laajalle valikoimalle ja yllätyksille”, hän toteaa.
Vielä tuosta kirjan kuolemasta. Umberto Eco tuhahti eräässä haastattelussaan: ”Lopettakaa hössötys: kirja ei kuole”. Hän on vihainen journalisteille, joita vaivaa päähänpinttymä kirjan katoamisesta. Eco kiittelee venetsialaista kirjanpainajaa Aldus Manutiusta, joka kehitti 1500-luvun alkupuolella mukavasti mukana kulkevan kirjaformaatin, siis taskukirjan. Eco väittääkin, että kirja on esineenä läpeensä testattu. ”On vaikeaa nähdä, että sen toiminnallisuutta voisi parantaa. Kirja on kuin lusikka, sakset, vasara tai pyörä. Kun se on kerran keksitty, sitä ei voi parantaa. Et voi tehdä lusikkaa, joka on parempi kuin lusikka”, julistaa tämä italialainen kirjavelho.
Parhaimmat onnitteluni Kirjamuseo Pukstaaville 10-vuotisen toiminnan johdosta ja Suomen kirjapääkaupunki Sastamalalle sisukkuudesta, jolla se on säilyttänyt asemansa kirjahulluuden kasvualustana. Kuinka oikeassa olikaan Pukstaavin isä kamarineuvos Kari Rahiala, kun hän jylisi:
”Ihmeitä ei tapahdu, ne tehdään”.
Eero Niinikoski
Kirjoittaja on kuusankoskelainen kulttuurineuvos, joka toimi Suomen kirjainstituutin säätiön hallituksen puheenjohtajana 2010-13. Hän vaikutti myös Vanhan kirjallisuuden päivien sekä Bibliofiilien Seuran hallituksissa. Niinikoskella on nimikkorahasto Kansalliskirjastossa. Rahasto on tukenut kahden Agricolan teoksen sekä Missale Aboensen konservointia ja digitointia.
