Kaikki alkoi Kiljusten herrasväen näyttelystä Tornihuvilassa. Siellä oli ensimmäinen Pukstaavin näyttely, jossa vierailin hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa tervehtien niin kaupunginjohtoa kuin silloista kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä, joka kruunasi vierailunsa hyppäämällä rohkeasti näyttelyn pallomereen. Se riemastutti niin mediaa kuin meitä läsnäolijoitakin. Museonjohtaja ja säätiön asiamies Leena Aaltonen olivat yhdessä tiiminsä ja näyttelyarkkitehti Alexander Reichsteinin kanssa luoneet uskomattoman puhuttelevan näyttelyn yhdestä hauskimmista lastenkirjoista, joihin myös minä lapsena ihastuin. Nyt tiedän, että tämä elämys oli kaikessa nerokkuudessaan sitä, mihin Pukstaavissa käydessä tuli varautua.
Nerokkuutta on ollut jo Sastamalan kaupungin julistautuminen Suomen kirjapääkaupungiksi, EU-tukien hakeminen ja saaminen apteekkari Bäckmanin talon remontoimiseen suomalaisen kirjallisuuden museoksi, Pukstaaviksi. Pukstaavin perusnäyttelyn elävät opastukset ja interaktiivinen ote kirjallisuuteen niin kielen, sisällön kuin kirjan esineenä ja elinkeinona toimivat eri kohderyhmille hyvin, vaikka lukeminen mielletäänkin usein hyvin yksilölliseksi kokemukseksi.
Toimiessani Suomen kirjainstituutin säätiön hallituksen puheenjohtajana koin tärkeäksi lisätä yhteistyötä Sastamalan kaupungin kanssa, sillä Pukstaavi ja Suomen kirjainstituutin säätiön hallinnoima Sastamalan seudun museo eli Sasmu palvelevat läpi vuoden kaupunkilaisia ja lähialueita. Kesä ja erityisesti Vanhan kirjallisuuden päivät ja kaupungin muut suuret tapahtumat kuten Sastamala Gregoriana tuovat suuret määrät ulkopaikkakuntalaisia nauttimaan niin kirjoista ja musiikista kuin kaupungin muista nähtävyyksistä, järvistä ja historiasta.
Yhdentoista vuoden puheenjohtajakauteeni kuuluivat myös säätiön talouden vahvistaminen ja organisaatiorakenteen selkeyttäminen kolmeksi eri yksiköksi. Lisäksi Sasmun muutto tornihuvilaan, viestinnän vahvistaminen ja säätiölain uudistuksen myötä sääntöjen muutos, hallinnon eri kilpailutukset ja aktiivisen hallitustyöskentelyn varmistaminen olivat isoja yhteisiä saavutuksiamme. Merkittävää oli myös uuden johtajan rekrytointi Leena Aaltosen eläköityessä sekä hyvän tiimin kehittäminen yhdessä uuden johdon kanssa. Korona toi mukanaan haasteita, joista säätiön tiimi selviytyi loistavasti. Tuskin pandemiasta oli selvitty, kun Suomen heikko talous toi tiukan säästökuurin, jota vieläkin jatkamme. Samaan aikaan säätiön tiimi on kehittänyt valtakunnallisella tasolla arvostetun interaktiivisen pakopelimetodin lukemisen edistämiseen, osallistunut Sastamalan lukemisen mallin kehittämiseen, tarjonnut upeita näyttelyitä ja tiivistänyt kyläyhteistyötä.
Työ Suomen kirjainstituutin säätiön hallituksessa oli loistava lisä ja jatke omalle työlleni kirjallisuuden parissa, jota kustantamossa, kirjakauppaketjun johdossa ja kirjallisuuden tutkijana olin saanut tehdä ja joiltain osin – merenpelastamisen ohessa – päivätyössäni John Nurmisen Säätiön toimitusjohtajana saan edelleen tehdä. Tarinat, kielellinen taituruus, tiedon jakaminen ja sen arvostaminen, oppiminen kuuluivat Pukstaavin arkeen ja sitä jään kaipaamaan kuten Wanhan pappilan herkullista ruokaa ja upeaa miljöötä.
Energisiä, oivaltavia ja kunnianhimoisia kielen, lukemisen ja kokemuksellisen oppimisen elämyksiä on Suomen kirjainstituutin säätiö kehittänyt. Tiedän, että tämä työ jatkuu ja museoiden kehittämiseen tarvittavaa kokemusta on nyt hallituksessa runsain määrin. Nyt on siis hyvä hetki syventyä toisiin tarinoihin ja aika ajoin vierailla tutuilla kulmilla Kirjakorttelissa turistina, sillä säätiöt ovat ikuisia kuten kirjallisuuskin. Pukstaavi on, kuten Michael Enden menestysteos, tarina vailla loppua. Ja niin sen pitääkin olla. Oli hienoa olla osa tätä tarinaa.
Kirjoittanut:
Annamari Arrakoski-Engardt
Suomen kirjainstituutin säätiön puheenjohtaja 2014–2024
